sukupuolijärjestelmän ruotimista

Minä en pidä kovinkaan mielekkäinä sellaisia kommentteja, jotka ilmaisevat kommentoijan olevan sitä mieltä että liian erilaisten ihmisten ei kannattaisi hankkia lapsia - tai jos hankkivatkin niin lapsista kannattaa pyrkiä kasvattamaan mahdollisimman normaaleja - siis sellaisten normien mukaisia, joita ympäröivä kulttuuri kannattaa ja ylläpitää.

Ensinnäkin toistan sen ajatuksen - jolle löytyy tukea mm. sosiaalipsykologi Judith Rich Harrisin kirjasta Kasvatuksen myytti - jonka mukaan näiden normien omaksumisessa todella keskeinen osa on lasten omilla vertaisryhmillä.

Jos kotiympäristössä puhutaan kiinaa mutta päiväkodissa ja koulussa kaikki puhuvat englantia - lapsi oppii todennäköisesti puhumaan kotona kiinaa ja muualla englantia. Sama juttu muun käyttäytymisen kanssa.

Ihmisellä on jonkinlainen voimakas sisäsyntyinen tarve tulla hyväksytyksi, ja ihmisellä on valmiuksia mennä varsin pitkälle tullakseen hyväksytyksi. Ihmisille on tyypillistä esimerkiksi sensuroida osia itsestään ja pyrkiä antamaan itsestään mahdollisimman hyväksyttävä kuva, vaikka meissä kaikissa on puolia jotka eivät olisi norminvartijoiden mukaan hyväksyttäviä.

Päiväkodin normeihin sopeutumista voi epäilemättä helpottaa jos kotiympäristö on mahdollisimman samankaltainen kuin päiväkotiympäristö - mukaanlukien muun muassa ylläpidetyt normit ja säännöt ja käytetyn kielen. Kuitenkin ehdottomasti suurimmalla osalla lapsista on valmiudet omaksua eri yhteyksissä vaadittavat normit siitä riippumatta, onko ympäristö samankaltainen kuin kotiympäristö.

Toiseksi haluan kiinnittää huomiota kysymykseen jonka monet ovat minulle nettifoorumeille esittäneet - siis sen, että olenko itse sukupuolisesti ja seksuaalisesti epänorminmukaisena kokenut elämäni helpoksi ja miellyttäväksi.

Vastaan: onhan se ollut joskus vaikeaa.

Minun on ollut joskus vaikea hyväksyä erilaisuuteni, ja samoin on joskus ollut vaikeaa jos olen kokenut etteivät muut hyväksy minua erilaisuuteni vuoksi.

Se ei kuitenkaan suinkaan merkitse sitä että pitäisin erilaisuuttani huonona, ei-toivottavana asiana.

Kun olen vuosien varrella onnistunut rakentamaan itselleni hyväksyvän sosiaalisen verkoston - löytänyt ympärilleni ihmisiä jotka eivät pidä erilaisuuttani huonona asiana - olen samalla oppinut myös hyväksymään itseäni ja näkemään aiemmin hävettävinä tai noloina pitämäni asiat - no, kuten nykyisin erilaisissa motivaatiopuheissa sanotaan - voimavaroina.

Oleellinen pointti on, ettei kenenkään tarvitse - eikä kenenkään ole edes mahdollista - tulla kaikkien hyväksymäksi.

Oleellisinta yksilön tasapainon kannalta on se, kokeeko tämä hyväksyntää itselleen merkityksellisimpien yhteisöjen taholta. Näihin yhteisöihin voi kuulua perhe, ystäväporukka, miksei koululuokka tai työporukka…

Oleellista on se, että koulukiusaamisestakin on mahdollista selvitä vakavitta haavoitta, jos kiusatuksi tulleella on muita, merkityksellisemmän tuntuisia sosiaalisia yhteisöjä, joissa tämä kokee tulevansa hyväksytyksi.

Lisäksi minun ja usean ystäväni elämät todistavat, että ulkopuolisuuden kokemukset lapsuudessa tai nuoruudessa eivät merkitse sitä, että ihmisen elämä olisi tyystin pilalla. Itse olen nyt, itse vanhempana, erittäin onnellinen, ja sosiaalinen elämäni on erittäin rikasta.

Tiedän että monet pitävät minua kummallisena ja tuomitsevat minut sen vuoksi - tiedän että monet ihmiset kokevat tarvetta sellaiseen. Se ei automaattisesti merkitse että minä olisin jotenkin huono ihminen.

En väitä etteikö ihmisten ajatuksilla tai tunteilla olisi minulle väliä - sillä onhan niillä. Olen kiinnostunut ihmisten ajattelusta, kokemuksista ja hyvinvoinnista.

Minua kiinnostaa, miksi ja millä perusteilla ihmiset haluavat tuomita minut ja muita ihmisiä, ja mitä tarpeita tämä tuomitseminen tyydyttää.

Minua kiinnostaa myös kommunikoida ihmisten kanssa ja ottaa selville, onko meidän mahdollista löytää jonkinlaista yhteyttä tai yhdistäviä tekijöitä, myötätuntoa, sympatiaa, ymmärrystä ja hyväksyntää itseämme ja toisiamme kohtaan kommunikaation avulla.

Ja jos joku ei sellaista halua niin sekin on ymmärrettävää. Meillä kaikilla on omat tunteemme, omat ajatuksemme ja omat elämämme, ja me olemme väistämättä valikoivia sen suhteen, millaisten asioiden kanssa haluamme olla tekemisissä, millaista informaatiota haluamme ottaa vastaan ja käsitellä, ja ketä haluamme kuunnella. Se on ihan okei ja inhimillistä.

Tiedän että on kuitenkin joitakuita jotka haluavat kuunnella ja ymmärtää, ja siksi jatkankin kommunikointia ja esimerkiksi näiden viestien kirjoittamista. Se tuntuu minusta mielekkäältä.

Siitä huolimatta että jokainen viestini tuottaa uuden pilkkanimitysten ja vihaisten, tuomitsevien kommenttien ryöpyn.