mistä tässä on kysymys
Maaliskuun alussa 2009 julkaistiin Meidän perhe-lehdessä artikkeli otsikolla "Hän on Ruu". Juttu on luettavissa myös internetissä.
Artikkeli kertoi Ruu-nimisestä lapsesta ja tämän vanhemmista, jotka pyrkivät kasvattamaan lastaan sukupuolikriittisesti.
Sukupuolikriittisyys ilmenee muun muassa siitä, että lapsen syntymästä lähtien vanhemmat eivät ole halunneet vastata ihmisten uteluihin lapsen sukupuolesta.
Miksi satunnaisten ihmisten tai edes ystävien tarvitsisi tietää, millaiset sukuelimet lapsella ovat?
Vanhempien ajatuksena on herättää ajatuksia sukupuolesta - ja samalla hieman vaikeuttaa ihmisten taipumusta suhtautua lapseen sukupuolitetusti. Lasta ei pueta vaaleansiniseen tai vaaleanpunaiseen - vanhemmat eivät pyri korostamaan lapsen "tyttöyttä" tai "poikuutta".
Ihmisillä on melko voimakas taipumus haluta luokitella kaikki ihmiset, lapsista vanhuksiin, joko naisiksi tai miehiksi, pojiksi tai tytöiksi, ja kohdella lasta tämän mukaisesti.
Kirjoituksen vanhemmat eivät halua kasvattaa lastaan sukupuolitetusti, eivätkä halua myöskään kannustaa muita ihmisiä kohtelemaan lastansa sukupuolitetusti. Ruun halutaan antaa kasvaa mahdollisimman pitkään vapaana sukupuoleen kohdistuvista rajoituksista, sukupuolirooleista ja sen sellaisesta.
Tämän sukupuolikriittisen näkökulman lisäksi ongelmaan liittyy henkilökohtaisempi osa: vanhemmat eivät itse koe kahteen vastakkaiseen sukupuoleen rajoittuvaa sukupuolijakoa itselleen henkilökohtaisesti luontevaksi. Tällöin tuntuisi erittäin kummalliselta myöskään kasvattaa omaa lasta sellaiseen sukupuolimalliin joka ei itsestä tunnu lainkaan luontevalta.
Tämän blogin tarkoitus on tuoda esille näiden vanhempien ja heidän kanssaan samanmielisten ihmisten puheenvuoroja ja argumentteja.
Tykkäsin kovasti tuosta artikkelista. Mielestäni se antoi iloisen ja tasapainoisen kuvan perheestä, jossa ajatellaan asioista eikä vaan automaattisesti toteuteta jotain valmista lapsiperhe formaattia.
Taidan jättää nuo lehtien keskustelufoorumit väliin, siellä näyttää muutenkin olevan aikalaisia ajatuspoliiseja ja dramaqueeneja.
Comment by Linda — March 15, 2009 @ 9:51 am
Kiitos siitä jutusta. Se antoi paljon, todella paljon. Se tosin vaatikin paljon, paljon ajattelemista ja uudelleen ajattelemista ja oman sukupuoli-identiteetin rakentumisen pohtimista ja muistelemista. Kunpa olisin omien kokemusteni jälkeen osannut olla yhtä vahva ja viisas kuin te - ehkä olisin osannut kasvattaa “tyttäreni” vahvemmiksi kuin itse olin, kun en kyennyt olemaan se tytär, joksi minut oli nimetty.
Comment by e — March 15, 2009 @ 8:50 pm
Kiitos kaikesta asian ruotimisesta ja selvennyksistä. Ikävää että perheenne on joutunut niin hirveän ryöpytyksen kohteeksi. Luulin itse olevani suvaitsevainen en ihan pelkästään perinteisillä ajatusmalleilla ja rooleilla varustettu ihminen. Silti itse syyllistyin kategoroimaan perhettänne ja tekemään johtopäätöksiä vain tuon yhden lehtijutun perusteella. Loppujen lopuksi lehtijuttukin oli aika kesy, ei provosoiva ollekaan,vaikka sellaiseksi moni sen jostain syystä on halunnut mieltää. On mahtavaa kun oma ajatusten kehto(=lue pää) saa vähän ravistelua ja saa nähdä omat käsitykset uudessa valossa.
Ruulla näyttäisi olevan asiat oikein hyvin, hän on saanut rakastavan ja hyväksyvän kodin ja älykkäät vanhemmat, samaa ei voi valitettavasti sanoa jokaisen lapsen saaneen! Asenteita muuttamalla saamme vähitellen sellaisen maailman jossa lapsillamme on edemmän mahdollisuuksia kun niitä ei rajoiteta ahtaan roolijaottelun mukaan.
Onnea ja rakkautta elämäänne!
Comment by Geepe — March 16, 2009 @ 10:38 am
Minä tykkäsin jutusta. Vaikka ainahan sitä tuollaiset jutut vääristyy ihmisten korvissa, toinen käsittää jonkun asian eri tavalla kuin toinen. Hankalahan sitä yhdessä artikkelissa on tuoda kaikki mahdollinen esiin, ja silti riittäisi niitä, jotka käsittäisivät jutun väärin…
Comment by Maria — March 16, 2009 @ 5:43 pm