Kun katson noita vauva-, perhe- ja mammalehtien keskustelupalstojen juttuja - ja jotkut ovat kirjoittaneet vastineita lehtiinkin - vaivun ajatuksiin.
Ensinnäkin - nämä ihmiset eivät tunne meitä. He ottavat artikkelin pohjatekstiksi, lisäävät omia oletuksiaan ja erilaisia havaintojaan ja tulkintojaan ja rakentavat jonkinlaisen erikoisen mielikuvan, josta lähtevät puhumaan ja jota kritisoivat.
He eivät puhu suoraan meistä eivätkä meille. He eivät tunne meitä.
Minä en näe meitä tässä suhteessa vahingollisen ideologisina ääri-ihmisinä, mun on vaikea käsittää ajatusta että ihmiset ajattelisivat niin. Mä olen ainakin itse käsittääkseni enemmän analyyttinen kuin fanaattinen. Mutta eivät nuo ihmiset sitä tiedä.
Miksi jonkun mukaan jopa lastenpsykiatri ilmaisee kantansa jonka mukaan me tässä tuhoamme Ruun terveen kehityksen ja identiteetin? Mistä on kysymys? Me emme ole kieltäneet, tosielämässä emmekä artikkelissamme, sukupuolten olemassaoloa, emme sosiaalisten enkä biologisten.
Ruulla on keho jossa on tietyt ulkoiset sukuelimet, ja Ruu luultavasti kehittyy puberteetissa samoin kuin sellaiset ihmiset yleensä, joilla on tuollaiset ulkoiset sukuelimet.
Ruu tuntee myös sukuelimet nimeltä - joillain ihmisillä on "pipu" ja toisilla "pimppi". Myöhemmin Ruu tulee oppimaan että useimmiten sellaisilla ihmisillä joilla on pimppi on myös kohtu ja munasarjat, joissa voi siittiösolun ja munasolun kohtaamisen kautta tapahtua hedelmöittymisreaktio, mistä taas usein seuraa vauva.
Ruu on varmasti jo nyt havainnut sukupuolijaon ja jonkinlaisten sukupuoliroolien olemassaolon - ja havainnut myös, että tämän omassa lähipiirissä on paljon vaihtelua. Lähipiirissä havaitut mallit eivät suinkaan ole vain sellaisia joissa fyysiseen mieskehoon yhdistyy miesrooli ja sellaisia joissa fyysiseen naiskehoon yhdistyy naisrooli - eivätkä lähipiirin seksuaalis-romantiset mallit ole suinkaan enimmäkseen heteroseksuaalisia. Lähipiirissä esiintyy kaikenlaisia suhteita ja kaikenlaisia tapoja jakaa hellyyttä, rakkautta, hyväksyntää ja seksuaalisuutta.
Ruun ympärillä ja lähellä ja kanssa keskustellaan ja kommunikoidaan paljon.
Ruu tulee mitä luultavammin menemään noin vuoden päästä päivähoitoon, ja viimeistään tällöin tämän luultavasti täytyy sopeutua ja ottaa paikka kaksijakoisessa sukupuolijärjestelmässä. En usko lainkaan etteikö tämä olisi lapselle helppo juttu, siitä huolimatta että kotiympäristö on ollut sukupuolisesti epänormatiivinen. Uskon että Ruu tulee ottamaan sukupuolimallinsa ensisijaisesti muilta lapsilta ja lasten kuluttamasta mediasta. Uskon ettei Ruun käsityksiä normaalista sukupuolisuudesta tule välttämättä horjuttamaan edes tämän lähipiirissä elävien ihmisten epänormatiivisuus - päiväkoti-ikäiset lapset tuppaavat olemaan sellaisia.
On uskomattoman käsittämätöntä kuvitella ettemme me antaisi Ruun leikkiä autoilla tai nukeilla - tällä on leluissaan molempia. Vaatteissa on myös vaaleanpunaista ja sinistä. Jostain syystä nettikommentoijat haluavat nähdä meidät - tai siis oikeastaan lehtijutun pariskunnan - jonkinlaisina älyvapaina fundamentalisteina ja tiukkiksina.
Ne kommentit eivät satuta minua niin paljoa, joissa viitataan negatiivisesti minun tai ketun sukupuoli-identiteettiin tai seksuaalisuuteen - vaikka diagnoosikorttien vetäminen vähän typerryttääkin.
Jos jotkut ihmiset tuomitsevat seksuaalisuuden tai sukupuolisuuden spektrien epänormatiivisten osien ihmisiä - siis esimerkiksi homoja, lesboja tai transihmisiä - niin se kertoo minusta lähinnä siitä että nämä ihmiset elävät eri maailmassa kuin minä - eli melko suljetussa heteromaailmassa, jossa "normaali" merkitsee heteroseksuaalista peniksellisenä syntynyttä miestä tai vaginallisena syntynyttä naista.
Mä en ole normaali heteromies, eikä mun tarvitse olla. Se ei ole sellainen asia mitä riittävän hyvältä vanhemmalta vaaditaan.
Se mitä riittävän hyvältä vanhemmalta vaaditaan on todellista motivaatiota tarjota lapselleen turvallinen ja tukeva kotiympäristö ja turvata tämän perustarpeet, ja hyväksyä tämä sellaisena kuin tämä on.
Minusta meitä ei esitetty tuossa artikkelissa hirviöinä. Ihmettelen kovasti kaikkien näiden ihmisten halua nähdä meidät sellaisina. Meitä oikeassa elämässä kohtaavat ihmiset kun yleisimmin hämmästelevät lapsemme iloisuutta ja hyvinvointia, ja sitä miten luontevasti olemme lapsemme kanssa.
Vähän vähemmän käräjöintiä ja lynkkausmeininkiä voisi joskus olla ihan hyvä.
***
Minulla on ystävä nimeltä Otso ja toinen ystävä nimeltään Pähkinä.
Miksi Susi ja Kettu vat niin äärimmäisen omituisia - ne ovat kuitenkin lempinimiä jotka ovat olleet käytössä jo aikaa ennen Ruun syntymää?
Lisäksi olen lasten parissa työskennelleenä ja myöskin psykologiaa ja sosiaalipsykologiaa lukeneena sitä mieltä, että sukupuolten kehittyminen on vain tietyiltä osin perimässä. Erittäin merkittävä osa sukupuolten kehittymisessä - jos siis ei puhuta fyysisestä kehosta - on kulttuurin merkityksellä.
Lapsi, aivan kuten kuka tahansa ihminen, ihailee joitakuita ihmisiä ja samastuu joihinkin ryhmiin, ja omaksuu näiltä itselleen ajatuksia, käyttäytymismalleja jne. Jos lapsi samastuu tyttöjen tai naisten ryhmään, tämä haluaa luultavasti käyttäytyä kuten tytöt ja naiset.
Nämä mallit opitaan usein, no, vanhemmilta, mutta erittäin suurelta osin myös ystäviltä, vähän vanhemmilta lapsilta ja lemppari-media-ilmiöistä, vaikkapa lempikirjoista tai -televisiosarjoista. Näillä asioilla on valtavasti merkitystä.
Minä en usko että se, ettemme me ketun kanssa kutsu Ruuta pojaksi tai tytöksi, vaikuttaisi niin ettei Ruu lopulta samastuisi jompaan kumpaan ryhmään - ja on hyvin luultavaa että tämä huolitaan vain toiseen, tämä kun on juridisesti tiettyä sukupuolta ja tällä on tietyn sukupuolen sukuelimet.
Jos tämä pukeutuu "väärän sukupuolen väreihin", kaverit tulevat sanomaan ettei se ole hyvä juttu, ja Ruu haluaa pukeutua niihin väreihin jotka ovat sopivia. Ihmisellä on kuitenkin tarve sopeutua.
Ehkä joskus myöhemmin Ruu kyseenalaistaa näitä asioita enemmän, jos tämä on hänelle luonteenomaista.
Tärkeintä minulle olisi kuitenkin että Ruu oppisi hyväksymään moninaisuutta - sitä että maailmassa on monenlaisia ihmisiä, ei vain valkoisia, ei-vammaisia heteroseksuaalisia peniksellisenä syntyneitä miehiä ja vaginallisena syntyneitä naisia.
Ehkä Ruu jossain vaiheessa hahmottaa myös, miten useimmat sukupuoleen liitetyt normit ovat historiallisesti rakennettuja. Pinkki on ollut tyttöjen väri vasta hyvin lyhyen aikaa - aiemmin historiassa se on ollut selkeämmin poikien väri. Masai-heimojen miehet ovat erittäin koristeellisia ja hienostelevia. Ranskan aurinkokuninkaan hovin miesihanne oli melko poikkeava vaikkapa Suomen maaseudulla vallitsevasta miesihanteesta. Ihan sama juttu naisihanteiden, naisiin liitettyjen normien ja mielikuvien kanssa.
Tärkeää on ymmärtää, tunnustaa ja hyväksyä moninaisuutta - ja hyväksyä normista poikkeavuudet myös itsessään. Kaikissa meissä kai sellaisia on.
***
Ei me korostettu niitä sukupuolia Hesarillekaan.
Lisäksi me yllättäen korostetaan tätä sukupuolikriittistä juttua artikkelissa joka käsittelee sukupuolikriittisyyttä. Siinä toisessa jutussa keskiössä oli lapsen vessattaminen, ei niinkään sukupuoliasiat.
Elävä elämä ja jonkin pointin esille tuominen julkisuudessa ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. En tarkoita että olisimme epärehellisiä näissä jutuissa, meinaan vaan että ei meidän elämästä voi kuvitella saavansa juuri minkäänlaista käsitystä kahden lyhyen lehtijutun perusteella.
Musta tuntuu että monet tekee median kanssa sen virheen että kuvittelevat että sellaiseen pystyisi.
Minua eivät juuri huolestuta täällä internetissä esitetyt kauhistelut - väitän olevani ihan yhtälailla riittävän hyvä vanhempi kuin suurin osa teistä muista. Me kaikki kasvatamme lapsiamme omien arvojemme mukaisesti.
Tiedän että jotkut kasvattavat lapsiaan vaikkapa vihaamaan erivärisiä, homoja ja vammaisia - jotkut ehkä ovat sattuneet törmäämään netissä tai mediassa esimerkiksi kalifornialaiseen Prussian Blue-yhtyeeseen jonka muodostavat kaksi tyttöä, jotka olivat yhtyeen aloittaessa 11-vuotiaita, ja joka on avoimen kansallissosialistinen eli natsistinen, kannattaa niinsanottua White Power-aatetta jne.
Minä sen sijaan olen kiinnostunut kasvattamaan lasta kunnioittamaan sitä moninaisuutta jonka parissa itse elän.
Jokaisessa Pride-kulkueessa on niinsanottujen tavallisten homomiesten ja lesbonaisten lisäksi lukemattomia sellaisia ihmisiä, jotka kokevat nykyisen kaltaisen sukupuolinormijärjestelmän rajoittavaksi ja tukahduttavaksi.
Kuten tekin olette tällä palstalla useasti maininneet, sellaisia ihmisiä jotka eivät halua olla tai onnistu ollemaan "normaaleja", vallitsevien normien mukaisia miehiä tai naisia, kiusataan ja syrjitään, pahimmillaan jopa hakataan ja tapetaan.
Suomi on verraten turvallinen paikka, mutta myös ympärillämme Euroopassa kuolee vuosittain kymmeniä ellei satoja "poikkeavia" kun "normaalit" päättävät että näiden tapa olla ja elää ole hyväksyttävä. Enkä nyt edes puhu sellaisista "poikkeavista" jotka tekisivät muille pahaa.
Ja ketkä niitä kiusaajia sitten ovat?
Eivät ne ole jossain tuolla ulkona!
Ne ovat just täällä - jokainen ihminen täällä joka jollain tavalla ilmaisee sitä että "poikkeavat" eivät ansaitse heiltä itseltään, muilta tai yhteiskunnalta yhtä hyvää kohtelua ja yhtä paljon kunnioitusta tai arvostusta kuin "normaalitkin", osallistuu tähän syrjintään ja kiusaamiseen.
Jokainen "vihapuhetta" sisältävä kommentti saa elämän ja maailman tuntumaan "poikkeavan" silmissä vähemmän turvalliselta ja mieluisalta.
Joo, me ei korosteta sitä että Ruu olisi "tyttö" tai "poika". Mitä sitten? Siitä ei ole luultavasti Ruulle valtavasti haittaa - vaan siitä on haittaa että jatkuvasti satojen intersukupuolisten sukuelimiä leikellään peruuttamattomasti kysymättä näiltä jotta nämä menisivät läpi "oikeana tyttönä" tai "oikeana poikana". Siitä on haittaa että jatkuvasti miljoonien tyttöjen sukuelimiä leikellään ja ommellaan kiinni vain sen takia että nämä ovat syntyneet tytöiksi.
Ruulla on turvallinen kotiympäristö, ja rakastava lähiyhteisö, joka on valmis keskustelemaan tämän kanssa ja vastaamaan tämän kysymyksiin. Se on aika paljon enemmän kuin useimmilla lapsilla. Ei ole musta minkäänlaista epäilystä etteikö Ruulla olisi hyviä valmiuksia tasapainoiseen kasvuun.
***
Yksi isovanhemmista on mummi.
Muut ihmiset saavat määritellä itsensä niin kuin haluavat.
Pointtina on moninaisuus.
Ihminen joka näyttää tytöltä ei välttämättä koe itseään tytöksi, joten emme väitä Ruulle että tämä olisi tyttö. Jos kyseinen tyyppi itse haluaa tulla kutsutuksi tytöksi, mikäpä siinä!
Samoin Ruu saa vapaasti itse valita haluavansa tulla kutsutuksi tytöksi tai nähdyksi tyttönä jos siltä tuntuu. Sitä en kiellä, en tuomitse, enkä vastusta.
Silloin, kuten muissakin tilanteissa, on vain tärkeää opettaa lapsi näkemään se, millaisia rajoituksia, epätasa-arvoisuuksia ja muita ikäviä puolia sukupuolijärjestelmään liittyy - ettei se ole pelkästään prinssi- ja prinsessaleikkejä. Mutta kyky tämän hahmottamiseen kehittyy ajan kanssa.
